Avautuminen lahjoille

Osallistuin Rose Colen vetämään Awaken-tapahtumaan. Se päättyi tänä iltana. Jäin miettimään, mitä ajatuksia mulle siitä jäi ja mitä opin, ja sainkin aikaan pitkän tekstin. .--D Päätin laittaa sen omaan postaukseen ja kertoa myöhemmin jotain itse tapahtumasta, kunhan postaus valmistuu. .--D

Jokaisella on shamaanisia kykyjä, vaikkei muistaisi niiden olemassaolosta edes lapsuudessa. Meidän vanhemmat ei osanneet kasvattaa meitä käyttämään todellisia lahjojamme. Huomasin itekin, kuinka mun mahassa vähän pisti iskän reaktio, kun kerroin jotain pientä tapahtumasta. Ei oo mikään ihmekään, etten muista mitään shamaanisia lahjojani lapsuudesta, kun oon elänyt ympäristössä, jossa ne on varmasti painettu alas. Ei tuomintaa - tää on kontrasti sille, mikä on mulle totta. Rose varoittikin, että hyvin todennäköisesti meidän perheenjäsenet pudottaa meidät alas niistä hienoista energioista, mitä ollaan juuri koettu. Sen takia on tärkeää löytää oma heimo, joka muistuttaa meille, keitä me ollaan huonolla hetkellä, eikä silloin muiden negatiivisuus vaikuta itseen niin voimakkaasti.

Mulla on muisto, kun lapsena olin rakentanut mun rakkaan lelun synttäreille kakun legoista. Sitten se kakku putosi lattialle ja hajosi. Minä näytin avoimesti tunteeni ja juoksin itkien pois paikalta. Iskä tuli mun luokse hetken päästä ja sanoi jotain, että mulla on tapana suuttua niin herkästi. Silloin mä tulkitsin sen niin, että mun käytös ei ole hyväksyttävää, ja silloin lähtee sulkemaan itseään. Samoin jossain esikoulussa mulla oli huono päivä. (Se johtui siitä, että jonossa kävellessä perässä tuleva oli jatkuvasti tallonut kenkää silleen, että kenkä meinasi pudota.) Sitten en suostunut syömään, enkä kertonut miksi, ja se eskariope jotain urputti, että et sinä voi noin käyttäytyä ensi vuonna koulussa. Se oli musta typerää, koska mä olin aina käyttäytynyt hyvin, ja sitten ei muka sais yhden kerran olla huonoa päivää! Tällaiset pienet jutut perheen ja yhteiskunnan kasvatuksen osalta vaikuttaa siihen, että me aletaan epäillä itseämme ja suljetaan lahjamme.

Oikeestaan tää mun tunnelahja tuntui myöhemmin vaan kiroukselta. Joskus aikuisuuden kynnyksellä mä olin sulkenut tunteeni jo ihan kokonaan, mutta henkisen kiinnostuksen myötä aloin avautua niille uudestaan. Olin kiinnostunut varjotyöstä ja aloin hyväksyä vaikeita tunteita, joita en ennen ollut halunnut kohdata. Ei ollut helppoa avautua sille kaikelle. Eikä ne kaikki tunteet koskaan välttämättä edes kuuluneet mulle, koska mullakin on tapana tuntea toisten energioita ja luulla niitä omiksi. Mulle onkin tärkeetä oppia erottamaan, mitkä tunnetilat kuuluu mulle, mitkä toisille ja kuinka puhdistaa tunnekehoa. Musta tuntuu, että maadoittavan kiven kanssa työskentely ainakin auttais asiaa. Maadoittavat meditaatiot on myös parhaita, ja tietenkin itsellä on ihan valta määrätä, mitä energioita päästää kehoonsa.

Joskus meidän vaikeudet ei tule edes tästä elämästä. Entisissä elämissä ollaan voitu kokea noitavainoja, ja meitä on voitu rankaista puhuessamme totuuttamme ja järjestäessä voimakkaita rituaaleja. Silloin olimme vaaraksi jonkun toisen asemalle, ja nähtiin parhaaksi vaientaa meidät. Mulla on ollut vaikeuksia puhumisen kanssa koko elämäni, enkä oo uskaltanut näyttäytyä omana itsenäni, koska entiset elämät voi liittyä siihen. Kuinka tavallaan hienoa on kokea vaikeita juttuja elämässä, koska jos ei olisi niin vaikeaa, ei niitä juttuja koskaan lähtisi työstämään eikä oppisi mitään. Entisten elämien lisäksi me kannetaan esiäitien ja -isien taakkoja. Miettii mitä sotia meidän mummot ja papat on todistaneet, eikä heillä varmasti ollut kykyjä käsitellä tuntemuksia (koska nää voimakkaat rituaalit oli unohdettu siihen aikaan vahvasti). Suvun jäsenten kokemukset vaikuttaa yhtä tunnetasolla meihin. Perheen aikuiset näyttävät aina mallia lapsille omalla käytöksellään ja siirtävät hyviä ja huonoja toimintamalleja lapsiin. Ja koska lapsi on avoin, hän oppii tietyt toimintamallit eikä olisi voinutkaan oppia toisin, jos ei ole saanut nähdä muuta tapaa.

Tän kaiken jälkeen siis opin, että mun tunnetilat on hyvästä. Ne on voimavara eikä este, ja voin olla hyvin ylpeä itsestäni silloinkin, kun olen haavoittuvainen tai tuhoisa. Ja itkeminen on hyvin kaunista. Niiden tunteiden kuuntelu voi viedä mut lopulta oman elämäntarkoitukseni äärelle. Meillä ei oo mitään ominaisuuksia turhaan, ja kaikki on tällä hetkellä juuri niinkuin kuuluukin.

Calma, uh yeah

Eilen (31.7.) tapahtui jotain hyvin yllättävää ja odottamatonta. Kasa oli mitään aavistamatta tiskaamassa ja kuunteli samalla radiota. Sieltä soi jokin kappale, joka kuulosti jotenkin etäisesti tutulta. Samassa Kasa tajusi, että sehän on mun "kadonnut" lempilaulu vuosien takaa. .---O !!

Toi on 15 vuotta vanha laulu, ja sen ollessa vielä uusi mä olin jotain 9-10-vuotias. .--DDD Noi kielet on mulle aivan liian vaikeita, joten kutsuin tota kappaletta nimellä "Kampa" .----DDDDD, koska mun mielestä toi "calma" silloin kuulosti kammalta (eikä edes kuulosta .-D). Anteeks noi nauruhymiöt tuolla välissä, mutta nää on niin uskomattomia juttuja, etten voi olla laittamatta niitä. .-D

Muistan yhden tietyn kesäisen Bratz-kotileikki-tsydeemin. Mulla oli kelloradio, joka oli musiikkia rakastavan Sashan huoneessa, ja niiden leikkien aikana toi kappalekin välillä soi. .-D En luota kyllä ikinä täysin mun muistoihin. .-D

Mä en varmaan koskaan edes tiennyt ton kappaleen nimeä tai esittäjää (, koska ne oli mulle lapsena liian vaikeita). Luonnollisesti en siinä tapauksessa voinut kuunnella tätä kappaletta mistään myöhemminkään, vaikka mietin sitä toisinaan välillä. Kyllä universumi oli mun puolella, kun Kasa oli tiskaamassa ja löysi laulun! .-D Hieno päivä ja suuri ihme! Tää kappale on kuitenkin mun ensimmäisiä (ehkä jopa ihan eka .-o) lempilauluja, mistä oon tykännyt aidosti paljon. .-D <3


Mulla on paljon kysymyksiä ja ihmettelyn aiheita tosta videosta. .-D Mäkin haluan tollasen Måns-paidan! Mulla olis kyllä yks just tollanen tyhjä valkoinen paita, mihin voisin piirrellä kuvioita kangastusseilla, hmm. Hauska video!

Samaistun noihin sanoituksiinkin sen verran, mitä google translate mua auttaa. .-D Siinä puhutaan rohkeudesta kulkea pimeyden läpi yksin kylmän rauhallisesti. Semmonen "dark night of the soul" -kappale, missä on täysin hukassa itsensä kanssa muttei suostu luovuttamaan. Selvästi laulu munkin sielulle, kyllä nuorempi minä jo tiesi! .-) Toi kieli on muuten italiaa. Ihanaa miten kansainvälinen mä oon ollut jo pienestä asti. .-D

Oh yo yo, oh yo yo
Mikä oli sinun lapsuuden lempikappale? (Kommenteissa saa kertoa. .-))